|
Etusivu » FESTARI-INFO » Ajankohtaista
Ajankohtaista
Kevään kymmenen päivää - Kampusfestari 22.4.-1.5.2010 Viime syksynä yli 10 000 osallistujaa kerännyt Mikkelin Kampusfestari järjestetään tänä vuonna aikaisemmista kerroista poiketen keväällä, ajankohta on 22.4.-1.5.2010. Vappuviikolle huipentuvan kaupunkitapahtuman teemana on "Kevään kymmenen päivää". Tänä vuonna ohjelmassa huomioidaan erityisesti nuoria. Heille on tarjolla mm. kaupunkiseikkailua ja ikärajatonta konserttia. Mikkelin ammattikorkeakoulun, Mikkelin kaupungin, Tuomiokirkkoseurakunnan nuorisotyön, lukuisten kulttuuritoimijoiden ja järjestöjen tarjonta nostaa tapahtumien määrän viidenkymmenen paremmalle puolelle. Ramopunkia ja katuviestiäEdellisvuosien tapaan musiikki on vahvasti esillä kaupunkitapahtuman ohjelmistossa. Kampusfestarin aikaan musiikkia on jälleen tarjolla laidasta laitaan. Huhtikuun viimeisillä viikoilla on tulossa konsertteja mm. Musiikkiopistolta, Sotilassoittokunnalta ja Mieslaulajilta sekä kaupunginorkesterilta. Ikärajattomassa LivESavo-konsertissa ammattiopistolla lavalle kipuavat Suomen hip hopin ja rapin keulanimet Cheek ja Redrama. Rock ìnì Flow -tapahtuma esittelee Naisvuoritalolla Riston ja ramopunkin lähettiläät Luonteri Surfin ja Joey Luumäen. Musiikkitarjontaa täydentää ravintoloiden monipuoliset esiintyjät ja kaupunkitapahtuma huipentuu pitkän linjan muusikon, Eero Raittisen 50-vuotisjuhlakonserttiin. Perinteisesti torin ympärillä juostu keväinen katuviesti vaihtaa maisemaa. Kapulaa kuljetetaan vappuviikolla Kasarmin kampuksella. Liikunta on muutenkin hyvin esillä festariviikolla. Urpolassa pelataan minijalkapalloturnaus ja nuorille on tarjolla kaupunkiseikkailu. MP:n ykkössarjan ensimmäinen kotiottelu Urskissa päättää kevään tapahtumaviikot. Mikkelin teatterin ohjelmiston lisäksi Kampusfestarilla nähdään teatteri Rollon poikaenergiaa, hulinaa ja hiljaisuutta, touhuaja toimettomuutta sisältävä POJATPOJAT-esitys.
|