Viime syksynä yli 10 000 osallistujaa kerännyt Mikkelin Kampusfestari järjestetään tänä vuonna aikaisemmista kerroista poiketen keväällä, ajankohta on 22.4.-1.5.2010. Vappuviikolle huipentuvan kaupunkitapahtuman teemana on ”Kevään kymmenen päivää”.
Kampusfestarin siirtyminen loppukevääksi helpottaa sen tuottamista, sillä suurin osa tapahtumista tehdään ammattikorkeakoulun opiskelijoiden toimesta. – Nyt pystymme valmistelemaan ohjelmaa lukuvuoden aikana, kertoo tuottaja Olli Järvenkylä. Kampusfestarin tuotantovastuu on Mikkelin ammattikorkeakoululla, mutta suunnitteluryhmässä on myös Mikkelin kaupungin ja Tuomiokirkkoseurakunnan edustajia.
Painopisteenä järjestöt ja nuoret
Kampusfestarin uusi ajankohta mahdollistaa paremmin myös erilaisten harrastejärjestöjen ja –ryhmien tuotosten mukaan saamisen. Usein niiden esitykset ja työt valmistuvat kevääksi. – Järjestöt ja toimintaryhmät voivat ilmoittaa tapahtumansa, näyttelynsä tms. ohjelman meille ja otamme sen mukaan Kampusfestarin ohjelmakarttaan ja yhteismarkkinointiin.
Kaupunkitapahtuman ohjelmarakenne noudattelee edellisvuosia, mutta ohjelmassa huomioidaan tällä kertaa erityisesti myös nuoria. Heille on tarjolla mm. kaupunkiseikkailua ja ikärajatonta konserttia. Vappupäiväksi on suunnitteilla koko perheen piknik-tapahtuma Kirkkopuistoon.